Joalin

Joalin

Kiistatta tämän hetken kiehtovimpiin pop-nimiin lukeutuva Joalin saapuu ensimmäistä kertaa Provinssiin! Uutta musiikkia parhaillaan työstävä monilahjakkuus on ehtinyt herättää huomiota niin Vogue Scandinavia -lehden sivuilla kuin New Yorkin Times Squarella osana Spotifyn EQUAL-kampanjaa ja tulevana kesänä on Ihmisten juhlan vuoro päästä osaksi kansainvälistä tähtiloistetta.

Meksikossa suuren osan elämästään viettänyt laulaja yhdistää musiikissaan elektronisia vivahteita latinopopin rytmeihin, ja hänen kappaleensa soljuvat luontevasti sekä englanniksi että espanjaksi. Suomalaisyleisölle Joalinin ääni on tullut tutuksi myös listojen kärkisijoilla kuuluilla hiteillä, kuten SHRTYn Pariisin kevät ja DAVI:n Silkkii.

Vuonna 2022 soolouransa käynnistänyt Joalinin ura lähti vahvaan nousukiitoon Angelito-singlen ja debyytti-EP:n I’m The One myötä. Chisun ja Jori Sjöroosin 11 Ones -levy-yhtiön kautta julkaistu EP on aito ja rehellinen kuvaus artistista itsestään – siinä yhdistyvät pohjoismaisen melankolian sävyt, latinalaisrytmit sekä Joalinin vuosien kokemus katutanssin maailmasta. Muun muassa Major Lazerin, Justicen ja Christine & The Queensin levy-yhtiönä tunnetun Because Musicin kautta vuonna 2023 julkaistu single “SOLO” kohotti Joalinin uran uudelle tasolle.

Vangitsevana live-esiintyjänä tunnetun Joalinin menestystarina sai jatkoa, kun helmikuussa 2024 julkaistu La chica cá nousi heti Spotifyn New Music -listoille eri maissa ja pääsi BBC Radio 1:n Jack Saundersin Future Sounds -soittoon. Saman vuoden huhtikuussa ilmestyneen Bikini-singlen menestys puolestaan saatteli Joalinin suoraan Coachellan lavalle, tehden hänestä toisen suomalaisen artistin, joka on koskaan esiintynyt tuolla legendaarisella festivaalilla.  Arvostetulle Impala Musicin Artist To Watch -listalle nostetun Joalinin tulevaisuus näyttää kirkkaammalle kuin koskaan, joten varaa mukaasi tanssikengät sekä aurinkolasit, ja valmistaudu elämäsi bileisiin!

Lauantai 28.6.2025

Tutustu artistiin