
Nothing But Thieves
Ensimmäistä kertaa Provinssiin saapuva Nothing But Thieves on kasvattanut vannoutunutta fanikuntaa vuodesta 2012 helkyvän indiepopin ja intohimoisen stadionrockin välimaastossa seikkailevalla musiikillaan. Brittiviisikon viimeisin, heinäkuussa ilmestyttyään listaykköseksi ampaissut albumi ”Dead Club City” jatkaa yhtyeen ennakkoluulotonta tutkimusmatkaa kitaravetoisen musiikin parissa. Saarivaltion lisäksi menestysresepti on valloittanut myös suomalaisyleisön, jonka edessä yhtye on esiintynyt täysille saleille jo useampaan otteeseen.