Atomirotta

Atomirotta

Lauantaina 30.6.2018

Ainutlaatuisella energialla ladattu Atomirotta yhdistelee musiikillisessa keitoksessaan funkkia, punkkia, rappia, bluesia, rockia ja rautalankaa muodostaen maukkaan sekoituksen omankuuloistaan soundia. Vuonna 2014 julkaistulta debyyttialbumilta lohkaistut singlet “Aurinkoon” ja “Hima Taas” sinkosivat Atomirotan yhdeksi vuoden ilmiöistä, joka on jatkanut nousukiitoaan esikoista seuranneen kakkosalbumin menestyksen ja ahkeran keikkailun myötä. Vastikään ilmestynyt single “Itsestäänselvää” antaa esimakua tulevalta uudelta pitkäsoitolta, joka ilmestyy myöhemmin keväällä.