Erin

Kotimaisen popin kirkkaimpaan tähtikaartiin lukeutuva Erin tunnetaan lukuisten menestyskappaleiden lisäksi Vain Elämää -sarjassakin nähdyistä koskettavista tulkinnoista, sekä mieleenpainuvasta äänestään. Kaksi menestysalbumia ”Hunnigolla” ja ”Seliseli” julkaissut Erin palkitsi odotuksen paluusinglellään ”Yhtenä sunnuntaina” viime vuoden toukokuussa. Huikeiden striimi- ja myyntilukujen lisäksi megahitti on saanut tunnustusta mm. Radiomedian Kuukauden radiobiisi palkinnolla. Mikään näistä faktoista ei yllätä meitä. Sen sijaan on ihme, että vasta nyt näemme Erinin Provinssin lavalla kaikkien vuosien odotuksen jälkeen, mutta hyvää kannattaa odottaa!

Sosiaalinen media