Insomnium

Suomalaisen melo-deathing kärkinimiin kuuluvan Insomniumin yli kaksikymmentä vuotta sitten Joensuussa alkanut tasainen matka koulun liikuntasaleista maailman suurimpien metallifestivaalien lavoille kulminoitui lokakuussa 2019 julkaistuun ”Heart Like a Grave” -levyyn. Yhtyeen kahdeksas albumi on saanut osakseen kriitikoiden suitsutusta, mm. Soundin Henri Eerolalta, joka kuvaili levyä sanoin ”viiden tähden mestariteos”. Levyn sanoitukset tunkeutuvat syvälle suomalaisen melankolisen sydämeen, ja vaikutteita onkin otettu mm. Saima Harmajan kaltaisilta klassikkorunoilijoilta.

Suomen akateemisimmaksi metalliyhtyeeksi tituleerattu Insomnium kasvoi viisijäseniseksi, kun perustajajäsen, kitaristi ja biologian tohtori Ville Frimanin siirtyi passiivisempaan rooliin Yorkin yliopistossa olevan opettajan pestinsä vuoksi, ja pitkäaikainen sessiomuusikko, mm. Sonata Arcticasta tuttu Jani Liimatainen liittyi yhtyeen vakikokoonpanon jäseneksi.

Sosiaalinen media