View

View lukeutuu kiistatta maamme lahjakkaimpiin ja omaleimaisimpiin artistinimiin. Kansainvälistä uraa luova räppäri tunnetaan tummasta ja hypnotisoivasta äänestään, sekä voimakkaista biiteistä, jotka ottavat persoonallisella tavalla vaikutteita modernista trap soundista. Musiikki yhdistettynä vahvaan visuaalisuuteen vie kuulijan syvälle View´n elokuvalliseen maailmaan. Tammikuun alussa julkaistu tuore single Bottle N Meds tarjoilee esimakua tulevalta kakkosalbumilta. Albumi rakentuu kahdesta ep-levystä, joista ensimmäinen nähtiin jo viime huhtikuussa. Toisen, I Saw The Same Dream Every Night -albumikokonaisuuden täydentävän levyn vuoro koittaa puolestaan tänä keväänä. Albumin kantavana teemana on mielenterveyden järkkyminen ja siitä selviytyminen, antaen samalla myös rehellisen kuvan artistista itsestään. ”Nämä tulevat biisit on mua rehellisimmilläni. En enää jaksa vetää mitään roolia ja nyt oon tarpeeksi rohkea sanomaan just sitä mitä ajattelen. Tuntuu hyvältä tehdä musaa, joka on vaan raakaa ja rehellistä fiilistä ilman mitään suodattimia”, avaa View musiikkinsa taustoja.

Sosiaalinen media