13.01.2016

DAMIEN RICE JA MUITA UUSIA JULKISTUKSIA

Viime kesänä Passengerin ja Milky Chancen suomalaisyleisölle esitellyt ja folk/pop-artisteillaan yhdet festivaalin suurimmista yleisöistä kerännyt Provinssi jatkaa kiinnostavia singer-songwriter -buukkauksiaan. Kaikki nyt julkistettavat ulkomaiset artistit nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa.

Heti vuonna 2002 julkaistulla esikoislevyllään ”O” jättisuosioon noussut irlantilaistähti Damien Rice kuuluu modernien laulaja-lauluntekijöiden kirkkaimpaan kärkiryhmään. Kaihoisista folk-kappaleistaan tunnettu muusikko julkaisi syksyllä 2014 lähes kahdeksan vuoden odotuksen päätteeksi ylistetyn paluualbumin ”My Favourite Faded Fantasy”. Lukemattomien loppuunmyytyjen konserttien ja festivaalien päälavoilla nähtyjen esiintymisten jatkoksi Damien Rice saapuu lähes 15 vuotta jatkuneen yrittämisen seurauksena viimeinkin Suomeen.

Ed Sheeranin suojatti ja hänen pyörittämänsä Gingerbread Man Recordsin ensimmäinen kiinnitys Jamie Lawson kohosi suuren yleisön tietoisuuteen viime vuoden lopulla, jolloin artistin nimetön pitkäsoitto nousi suoraan Iso-Britannian albumilistan ykköseksi. Indie-musiikkia seuraavien yleisöjen suosiota 2000-luvun puolivälistä lähtien nauttineen Jamie Lawsonin pitkäaikaiset fanit saivat ihmettelyn aihetta myös aikaisemmin syksyllä, jolloin artisti valittiin lämmittelemään One Directionin stadionkiertuetta. Passengerin ja Ed Sheeranin kaltaisiin artisteihin rinnastettu Jamie Lawson oli marraskuussa tulossa Tavastialle, mutta tuolloin keikka peruuntui viime hetkillä suuren tv-esiintymisen vuoksi.

Norjalainen Aurora on yksi Pohjoismaiden kuumimpia tulokkaita. Jo ensimmäisillä singleillään kymmeniä miljoonia Spotify- ja YouTube-kuunteluita kerännyt superlahjakkuus julkaisee maaliskuussa kauan odotetun debyyttialbuminsa. Yhtä lailla akustisia balladeja kuin elektropop-mestariteoksia julkaissutta Auroraa on verrattu erityisesti Ellie Gouldingiin ja Tove Lohon.

Ulkomaisten kiinnitysten ohella Provinssiin on varmistunut myös suomalainen huippulahjakkuus Ellinoora, jonka läpimurtokappale ”Carrie” on yksi viime kuukausien soitetuimpia kotimaisia hittejä.

Uusista julkistuksista Aurora ja Ellinoora nousevat lavalle torstaina, Damien Rice ja Jamie Lawson puolestaan perjantaina.

Katso kaikki julkistetut artistit ja esiintymispäivät Ohjelma-sivulta.