PROVINSSIN ENSIMMÄISET ARTISTIKIINNITYKSET KESÄLLE 2022 JULKI

image-7576

30.6.-2.7.2022 juhlittavan Provinssin ensimmäiset artistikiinnitykset tarjoavat yleisölle monipuolisen läpileikkauksen nykymusiikkiin kansainvälisten ja kotimaisten festivaalivieraiden muodossa. Suuri osa kesälle 2021 vahvistuneista ja hartaasti odotetuista esiintyjistä on jo tässä vaiheessa onnistuttu vahvistamaan ensi vuodelle. Metallipioneerien Kornin ja Deftonesin lisäksi festivaalin ohjelmistossa nähdään massiivisen liveshow´nsa tarjoileva Pendulum Live sekä kotimaiset ykkösnimet kuten Hassisen Kone ja Sunrise Avenue.  Ihmisten juhlan 3 päivän liput ovat myynnissä osoitteessa provinssi.fi/liput.

Intensiivisillä esiintymisillään yleisöt ympäri maailmaa villitsevä drum´n´bass-legenda Pendulum lukeutuu elektronisen musiikin merkittävimpiin suunnannäyttäjiin. Täydellä Live-kokoonpanolla Törnävälle saapuva australialaisyhtye tarjoilee Provinssissa ainutlaatuisen visuaalisen ilotulituksen erikoisefektien ja audiovisuaalisen materiaalin muodossa. Luvassa on ennakkotietojen perusteella yksi koko festivaalikesän 2022 näyttävimmistä tapauksista. Edellisen kerran yhtye nähtiin ikimuistoisella keikalla ennakkoon loppuunmyydyssä Provinssissa vuonna 2011.

Modernin metallin ehdottomiin huippunimiin lukeutuvat kalifornialaisyhtyeet Korn ja Deftones ovat uudelleenmääritelleet genrensä  innovatiivisella ja rajoja rikkovalla musiikillaan vuosien ajan. Kornin viimeisin pitkäsoitto ”The Nothing” (2019) jatkaa tinkimätöntä linjaa, jolle solisti Jonathan Davis on luvannut jatkoa paljastaessaan hiljattain bändin valmistelevan uutta albumia. Pitkään Provinssiin paluukeikalle toivottu Deftones sementoi paikkansa raskaan sarjan kärjessä merkkiteoksellaan ”White Pony” (2000). Viimeisin todiste väsymättömän kunnianhimoisen yhtyeen luomisvoimasta on syksyllä 2020 julkaistu ”Ohms”, joka on saanut osakseen ansaittua ylistystä kautta linjan.

Kotimaista tähtiloistoa tarjoilee ensi kesän ainoan Suomen festarikeikkansa Provinssissa tekevät Sunrise Avenue sekä Hassisen Kone. Loppuunmyydyille stadioneille esiintyvien suursuosikkien lisäksi Provinssin päälavalla nähdään myös Hartwall Areenan täyttäneet SANNI ja Vesala.

Pelottoman kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu yhdysvaltalainen punkbändi Anti-Flag, Euroviisuista koko maailman tietoisuuteen noussut islantilainen industrial punk -kokoonpano Hatari sekä uutena kiinnityksenä Provinssissa nähtävä ranskalainen synth-metal -artisti Perturbator maustavat kesän 2022 tummasävyisempää musiikkikattausta. 

Raikasta musiikillista osaamista festivaalilla edustavat Norjan tämän hetken suurin poptähti Aurora ja Brittein saarten puhutuimpiin uusiin tulokkaisiin kuuluva emon ja vaihtoehtopopin välimaastossa seikkaileva Hot Milk sekä suomiräpin huipulle kovaa vauhtia nouseva Yeboyah.

Länsinaapurimme rakastetuimpiin nimiin kuuluva The Sounds, juurevan sielukasta rockia maukkaasti tarjoileva Blues Pills ja progressiivisen metallin suunnannäyttäjä Opeth täydentävät Provinssin tähän mennessä vahvistetun ohjelmiston. 

Muista sekä kesälle 2021 julkistetuista että kokonaan uusista artistikiinnityksistä tiedotetaan niiden vahvistuttua.


PROVINSSI 30.6.-2.7.2022

Korn (US) / Pendulum Live (AU) / Deftones (US) / The Sounds (SE) / Opeth (SE) / Hassisen Kone / Sunrise Avenue / SANNI / Vesala / Anti-Flag (US) / Aurora (NO) / Blues Pills (SE) / Hatari (IS) / Hot Milk (UK) / Perturbator (FR)  / Yeboyah


LIPUT
3 päivän liput alk. 159 EUR
provinssi.fi/liput