24.03.2020

PROVINSSIN OHJELMA VALMIS – NÄIN KORONAVIRUS VAIKUTTAA FESTIVAALIN JÄRJESTELYIHIN

 

Provinssin musiikkiohjelmisto on viimeisten yli kolmenkymmenen uuden esiintyjän myötä valmis. Festivaalin järjestelyt etenevät niin normaalisti kuin vallitsevissa olosuhteissa mahdollista. Jo 42. kertaa juhlittavan Provinssin lipunmyynti on käynnissä tuttuun tapaan.

30 UUTTA KIINNITYSTÄ VIIMEISTELEVÄT OHJELMISTON

Kotimaisen musiikin kiinnostavimpiin nimiin lukeutuvat rock- ja pop-artistit, vaihtoehtorockin kärkiyhtyeet sekä puhutuimmat artistilupaukset täydentävät Provinssin laajan ja ajankohtaisen ohjelmiston.

Aikaisemmin Disco Ensemblessä, Lapkossa ja Children of Bodomissa uraa luoneiden muusikoiden uusi yhtye Moon Shot soittaa Provinssissa uransa ensimmäisen keikan. Kitaravetoisen musiikin tarjontaa täydentävät suomirockia uudistavat Tiisu ja Litku Klemetti, järisyttävistä keikoistaan tunnettu Ursus Factory, juuri uuden levyn julkaissut Herra Ylppö & EX, violent pop -yhtye Blind Channel sekä rap metal -kokoonpano Lähiöbotox. Kotimaisen indiekentän kärkisarjaan kohonneet The HolyLuukas Oja sekä Lasten Hautausmaa tuovat oman mausteensa ohjelmistoon. Popin ja urbaanin musiikin kattausta monipuolistavat ajankohtaiset kiinnitykset Evelinasta costeeseen, IBEstä Meloon ja Louie Bluesta Nelli Matulaan. Lisäksi ohjelmistoon liittyy suuri joukko muitakin esiintyjiä. Koko artistilista on nähtävissä osoitteessa www.provinssi.fi/ohjelma. 

NÄIN KORONAVIRUS VAIKUTTAA PROVINSSIN JÄRJESTELYIHIN

"Provinssin ohjelma valmistui ennätysajassa ja se on kiistatta yksi festivaalin historian parhaista, ellei jopa paras. Provinssiin kohdistuva kiinnostus on osoittautunut kaikilla mittareilla poikkeukselliseksi, ja olemme edenneet vahvassa myötätuulessa – kunnes maailma muuttui hetkessä,” Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen kertoo.

Seuraamme jatkuvasti koronatilanteen kehittymistä ja valmistaudumme kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Toivomme, että kesäkuun lopussa Törnävänsaarella voidaan juhlia raskaimman vaiheen selättämistä ja ottaa korkojen kera takaisin keväällä menetettyjä yhteisiä hetkiä. Samalla joudumme toki varautumaan myös siihen mahdollisuuteen, ettei tapahtuman järjestäminen olekaan mahdollista." 

Tällä hetkellä Provinssin tuotantotiimiä työllistävät esimerkiksi myöhemmin keväällä julkistettavat alueuudistukset sekä kalustohankinnat ja festivaalialueen visuaalisuuden suunnittelu. Myös uusia majoitusvaihtoehtoja kartoitetaan, jotta aikaisemmat vuodet ylittävään kysyntään voitaisiin vastata. Luonnollisesti myös koronavirus aiheuttaa toimenpiteitä tapahtuman suunnittelussa.

”Provinssiin saapuvan yleisön, työntekijöiden, vapaaehtoisten ja artistien hyvinvointi ovat tänä vuonna meille erityisen panostuksen kohteena. Haluamme osaltamme tehdä kaikkemme, jotta Provinssissa on kesäkuun lopussa turvallista juhlia,” Sami Rumpunen jatkaa.

Yksi tämän vuoden tuotannollisia kehityskohteita on käsienpesupisteiden lisääminen, käsidesin saatavuuden varmistaminen sekä yleisen siisteyden, desinfioinnin ja kierrätyksen kehittäminen.

Mikäli viranomaisten tapahtumia koskeva tapahtumien kieltopäätös jatkuisi aina Provinssiin saakka, noudattaa festivaali luonnollisesti annettuja ohjeistuksia ja määräyksiä. Jos festivaali jouduttaisiin perumaan kokonaan, on ostetuista lipuista mahdollista saada hyvitys voimassa olevien toimitusehtojen mukaisesti. Yksikään Provinssiin kiinnitetty artisti ei ole toistaiseksi ilmoittanut suunnittelevansa esiintymisensä perumista.

”Vaikka juuri nyt maailma on täynnä epävarmuutta tulevaisuudesta, emme aio vaipua epätoivoon vaan haluamme omalta osaltamme jatkaa työskentelyä tapahtuman eteen. Samalla tavalla kuin nyt tiedotamme uusista artistikiinnityksistä ja muista tämän kesän suunnitelmista, sitoudumme myös tiedottamaan aktiivisesti mahdollisista muutoksista tai peruutuksista festivaalin järjestelyjen suhteen. Uskomme avoimuuteen,” toteaa Rumpunen lopuksi.

Provinssin alue- ja taideohjelmasta sekä monipuolisesta ruoka- ja juomatarjonnasta tiedotetaan kevään aikana.