25.02.2017

SABATON PROVINSSIIN

Lupasimme aikaisemmin tällä viikolla, että kerromme pian metallikattauksemme toisen kärkinimen. Voimme nyt ylpeinä ilmoittaa, että In Flamesin lisäksi myös Sabaton saapuu ensi kesänä Törnävänsaarelle!

Ensimmäistä kertaa Provinssissa nähtävä power metal -bändi Sabaton kuuluu Pohjoismaiden menestyksekkäimpiin raskaan musiikin yhtyeisiin. Ruotsin Falunista saapuvat voimametallin soturit ammentavat biisiaiheensa sotaisesta historiasta jylhillä soundeilla kuorrutettuna. Aikaisemmin esimerkiksi Iron Maidenin kanssa keikkailleen Sabatonin uusin albumi on viime syksynä ilmestynyt, järjestyksessään jo bändin kahdeksas pitkäsoitto ”The Last Stand”.

Sabaton Provinssissa torstaina 29.6.2017.