Lähes 20 esiintyjän lisäys täydentää jo monipuolista kattausta.
Tulevan kesän Provinssin musiikkiohjelma on nyt valmis. Kattaus on täydentynyt parillakymmenellä uudella nimellä, joiden joukossa on kiinnostavia kotimaisia ja kansainvälisiä esiintyjiä. Uusien nimien joukossa kansainvälistä osaamista Provinssiin tuovat yhdysvaltalainen bimbocore-artisti Scene Queen, European Talent Exchange -showcasesta tutkaan jäänyt islantilainen metalliyhtye Múr ja Sueden lämppärinä nähty vaihtoehtorokin kokoonpano swim school.
Kotimaisen taituruuden määrää festivaalilla nostavat muun muassa rakastettu poptaiteilija Vesta, kovassa nosteessa oleva Nyrkkitappelu, tarinoillaan sukupolvia yhdistävä Lyyti sekä paikallistykit Cum Morbus ja 30-vuotisen uran tehnyt Sur-rur. Kaikkien artistien esiintymispäivät on nyt julkistettu.
Lisäksi festivaaliohjelmaa täydensivät Etta, Hildá Länsman & Tuomas Norvio, Ikinä, koira, Krypta, Malla, Matti Johannes Koivu, Modem, Saimaa, Stoned Statues ja Todd Moses.
Musiikkiohjelman lisäksi Törnävänsaaren alueohjelmassa nautitaan uusista tuulista, sillä tänä vuonna sen kuratoinnista vastaa Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin poikkitaiteellisella osaamisellaan hurmannut työryhmä. Ensimmäiset alueohjelmanumerot on vasta julkistettu ja jo niiden joukosta koettavaa tarjoavat muun muassa astrologi, taikuri ja runoilija.
Kesäkuun 25.–27. päivä juhlittava Provinssi tarjoaa jälleen laajan kattauksen huippukeikkoja, riemastuttavaa ohjelmaa ja laadukkaita palveluja paketoituna kesän hauskimpaan viikonloppuun.