PROVINSSIN MUSIIKKIOHJELMA ON VALMIS

image-11635

Provinssin musiikkiohjelma on valmis 24 uuden artistikiinnityksen myötä.

Ulkomaisen ohjelmiston tuorein täydennys on brittiläinen elektropop-artisti Georgia, joka valmistautuu parhaillaan palkitun ”Seeking Thrills” -albuminsa jatko-osan ilmestymiseen. Provinssin kattausta täydentävät tänä vuonna comebackin tehneet Kyyria ja Indica, jotka soittavat Törnävällä yhdet ensimmäisistä paluukeikoistaan. Von Hertzen Brothers soittaa Provinssin intiimillä Amphitheatre-lavalla ainutkertaisen akustisen konsertin. Muita uusia lisäyksiä ovat juuri uutta musiikkia julkaisseet Yeboah ja Kissa sekä UMK:sta koko kansan huulille noussut R&B-artisti Isaac Sene, joka esiintyy Törnävänsaarella yhdessä nuoren artistilupauksen ADIn kanssa.

Provinssi jatkaa jo vuodesta 1979 jatkunutta kunniakasta perinnettä esittelemällä ennakkoluulottomasti ajankohtaisia ja nousevia nimiä indiekentän kaikilta laidoilta. Vuoden lupaavimpiin yllättäjiin kuuluva Elsi Sloan, power pop – energiaa pirskahteva Kristiina, lukuisista indieyhtyeissä vaikuttava Ty Roxy sekä kansanmusiikin sävyillä elektropoppia maustava Vilma Jää täydentävät entuudestaan laajaa ohjelmakattausta. Punkimpaa laitaa edustavat Puhelinseksi ja Likaiset Pikkarit sekä teknopumppu Business City. Rauhallisempaa ilmaisua puolestaan tarjoavat bedroom folkiksi musiikkiaan kuvaileva emma & matilda, progen sävyttämää runollista etnoa soittava Vimma ja laulaja-lauluntekijä Erika Sirola.

Popkattausta vahvistaa myös UMK:sta tuttu Benjamin. Hip hop -ohjelmistoa täydentävät kovassa nosteessa olevat BämäSlani ja NCO. Paikallista musiikkiosaamista edustavat melodista alternative rockia soittava Antivalent sekä raskaampaa metallia räimivät Chronoform ja Memoremains.