HISTORIAN SUURIN YLEISÖMÄÄRÄ JUHLII PROVINSSIA 2024

image-13415
Kuva: Provinssi / Valtteri Käyhkö

Provinssi on tehnyt tänä vuonna historiansa kaikkien aikojen ylesöennätyksen, kun Ihmisten juhlaa on viettänyt yhteensä 85 000 hengen festivaalikansa. Edellinen Provinssin yleisöennätys oli vuodelta 2011. Parhaillaan käynnissä olevaa päätöspäivää on kerääntynyt juhlimaan 29 000 musiikin rakastajaa, jonka yhteinen tunnelma on käsinkosketeltava. ”Mykistävän hieno viikonloppu takana! Ei pelkästään kaikkien aikojen kävijäennätys vaan koko tapahtuman sujuvuus, alueen näyttävyys ja loistavat keikat. Tämä on ollut heittämällä kaikkien aikojen hienoin Provinssi!”, sanoittaa festivaalijohtaja Ville Koivisto viikonlopun tunnelmia.

Ikimuistoisia hetkiä on tarjonnut muun muassa viimeistä festarikesäänsä viettävän Katri Helenan koko yleisön yhteislauluun kirvoittanut esiintyminen, jonka aikana Törnävällä nähtiin maailman ensimmäinen letkis-pitti. Genrerajat ylittävässä musiikkiohjelmistossa on nähty juuri päälavalla hurmoksellisen keikkansa päättäneen KUUMAAn lisäksi myös maamme suosituimpiin nimiin kohonnut Lauri Haav sekä ikisuosikit SANNI ja Kaija Koo, modernin brittimetallin suurnimi TesseracT, järisyttävällä keikallaan lähtemättömän vaikutuksen tehnyt japanilaisyhtye Hanabie. sekä runsas joukko kotimaisia indiehelmiä pehmoainosta Ruissalo Ampingiin uransa päättävän Maj Karman lisäksi. Illan aikana luvassa on vielä PMMP:n paluukeikka 10 vuoden odotuksen jälkeen.

Kesäisen päivän riemukasta tunnelmaa on nostattanut entisestään luonnonkauniin tapahtuma-alueen visuaaliset elementit sekä laadukas palvelutaso. Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry:n tuottaman monipuolisen ja -muotoisen alueohjelman lisäksi Törnävällä on juhlittu Pride-kuukautta yhdessä Lakeuden Sateenkaaren kanssa järjestetyllä Pride-kulkueella.

Vuodesta 1979 Seinäjoen Törnävänsaarella vietetty Provinssi järjestetään seuraavan kerran 26.–28. kesäkuuta 2025.

Provinssi 2024 -tapahtumakuvia: www.provinssi.fi/press

Lisätietoja:
– Ville Koivisto (050-5280043, ville@provinssi.fi)
– Minette Ristikari (040-5592698, minette@fullsteam.fi)

Kuva: Valtteri Käyhkö