Charon artistikuva

Charon

Suomalaisen goottimetallin kulttinimi Charon palaa festivaalilavoille synkän melodisella ja tunnistettavalla soundillaan, ja yhtye tekee pitkästä historiastaan huolimatta vasta nyt ensiesiintymisensä Provinssissa.

2000-luvun alun merkittävimpiin kotimaisiin yhtyeisiin kuulunut Charon soitti loppuunmyydyn klubikiertueen syksyllä 2025. Yhtyettä on totisesti saatu odottaa Törnävänsaarelle: Raahessa vuonna 1992 perustetun yhtyeen läpimurto tapahtui jo 25 vuotta sitten, ja bändin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Little Angel, Colder ja Trust of No One. Raskaat ja sielukkaat goottimetallin sävyt soivat viimeisen kerran, kun bändi lopetti vuonna 2011. Yhtyeen laulaja JP Leppäluoto totesi haastattelussa ”Charonin ansaitsevan syksyn paluukiertueen”, ja tuskin olemme yksin seuraavan väitteemme kanssa: Provinssi-kansa ansaitsee Charonin ensi kesänä.

Torstai 25.6.2026

Tutustu artistiin