Turmion Kätilöt
Törnävälle odotetun paluun ensi kesänä tekevä Turmion Kätilöt on kiistatta suomalaisen industrial metalin kulmakivi. Perjantaina 26. kesäkuuta Provinssi-yleisölle on luvassa armoton, riehakas ja täysin omanlaisensa show, joka ei jätä ketään kylmäksi. Loppuunmyydyille saleille kautta maan esiintyvän yhtyeen massiivinen soundi, provosoiva energia ja tarttuvat kertosäkeet ovat koulineet siitä vuosien saatossa yhden Suomen kovimmista live-esiintyjistä.
Vuodesta 2004 operoinut Turmion Kätilöt yhdistää metallin, konemusiikin ja teatraalisen show’n tavalla, jota kukaan muu ei tee. Kuopiolaissyntyisen kokoonpanon tuorein studioalbumi, Nuclear Blastin julkaisema Reset (2024) nimettiin Vuoden kotimaiseksi metallialbumiksi muun muassa Kaaoszinen lukijoiden toimesta äänestetty julkaisu käännytti myös Soundin kriitikko Aki Nuopposen bändin faniksi: ”Reset on jokaisella muhkealla konebiiteillään, alkukantaisilla sanoituksillaan, kivitalon painoisilla riffeillään ja härskisti vuorottelevilla laulurytmityksillään jotain sellaista, mitä voi kyllä yrittää kuunnella rokkipoliisina kädet puuhkassa, mutta se ei vain onnistu. Turmion Kätilöiden voimat ovat kasvaneet niin paljon, että se penetroituu jo tähänkin lihaan.”